Ensimmäinen kesä meni siis maalatessa. Pihalle emme tehneet mitään vielä ensimmäisenä kesänä. Tai oikeastaan tehtiin sen verran ,että tilattiin paikalliselta puutarhatoimistolta pihasuunnitelma. Se jäi sitten talveksi muhimaan ja aika monet muutokset se sitten talven aikana kokikin. Kasveista ainakin suurin osa meni vaihtoon, mutta suuret linjaukset pysyivät melkolailla suunnitelman mukaisina. Ensimmäisenä alettiin sitten rakentamaan terassia. Mieheni rakensi sitä yhdessä ystävänsä kanssa, jolta sai 30- vuotis syntymäpäivälahjaksi 30 tuntia talkoo työtä. Loistava lahja ja hyvä lahjaidea muillekkin! 

Pihamme on routivalla savimaalla, joten varmuuden vuoksi kaivoimme routaeristeet myös terassin alle.

 

Halusimme yhdistää terassilla nuo kaksi jo olemassa olevaa kuistia. Taaemmasta ovesta on käynti olohuoneeseen ja toisesta pääsee sitten kodinhoitohuoneeseen. Tämä kuva on siis talon takapihalta.

Tuossa muutaman metrin päässä vasemmassa reunassa on naapurin raja (pensas aita) ja terassi tulee todella lähelle rajaa. Kävimmekin piirustusten kanssa kysymässä naapurilta luvan terassin rakentamiseen.